Repeating Performances: Body Control

Teoksen taustalla on ajatus siitä, että ihmisen keho tuottaa hikeä, karvaa ja kynsiä, ja ruumis rappeutuu vähitellen ajan saatossa. Ihminen pyrkii hallitsemaan kehoaan rutiininomaisesti, yhtäältä taistellakseen rappeutumista vastaan ja toisaalta tavoittaakseen sosiaalista hyväksyntää. Keho on kuitenkin itsepintainen eikä lakkaa tuottamasta “eritteitä” ihmisen pyrkimyksistä huolimatta. Ajan saatossa keho kuluu vääjäämättömästi. Miten oikein käytämme hupenevaa aikaamme?

Teoksessa on kolme näytöstä, joista kukin ilmentävät kehonhallintaa ja ajan kulua. Näytöksessä on rinnastettu video kauneusrutiinista ja animaatio kauneusrutiineihin liittyvistä tuotteista ja ruumiinosista. Kuvasin animaatioita varten hajuvesipulloa, hiusharjaa ja varpaitani päivittäin muutaman kuukauden ajan. Ensimmäisessä näytöksessä rinnastetaan deodorantin levittäminen kainaloon (video) ja hajuvesipullon tyhjentyminen (animaatio), toisessa kulmakarvojen nyppiminen sekä kynsien ja varvaskarvojen kasvaminen ja kolmannessa hiusten letittäminen ja hiusten lisääntyminen harjaan. Teoksen äänimaisema perustuu kauneusrutiinien luontaisiin ääniin.

Repeating Performances: Body Control, 2020.

Repeating Performances: Body Control, 2020. 73 x 229 cm. Yksikanavainen video, jatkuva luuppi, stereo. Installaationäkymä.

 

Repeating Performances: Body Control -teos oli esillä yksityisnäyttelyssäni Consumer Intervention (B-galleria, Turku) marraskuussa 2020. Näyttely on taiteellinen väliin tuleminen kuluttamiseen ja alku sen tiedostamisessa, millaisia globaaleja vaikutuksia kuluttamisella on ja millaisia ongelmia siihen liittyy. Tutkin teoksillani kulutustottumuksiani, ostamiani kauneudenhoitotuotteita ja vaatteita sekä tarkastelen itseäni osana globaalia markkinataloutta. Puutun tavanomaiseen kulutuskäyttäytymiseeni, sillä toisin tekeminen etäännyttää totutuista tavoista ja avaa uusia näkökulmia. Millaista maailmaa osaltani rakennan kulutuskäyttäytymiselläni? Millainen toimijuus olisi minulle mahdollista ja mielekästä kapitalistisessa yhteiskunnassa?