CV

Riikka Kupsala valmistui kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2017. Hän työskentelee idealähtöisesti tila-aikataiteiden piirissä. Kupsalan taiteellinen ilmaisu pohjautuu liikkuvaan kuvaan sekä kuvanveiston ja tekstiilityön menetelmiin. Kupsalan aiheena on kuluttaminen ja sen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys, jota hän lähestyy henkilökohtaisesta näkökulmasta käsin. Tällä hetkellä Kupsala tarkastelee sitä, millaista maailmaa hän on osaltaan rakentamassa omistamiensa vaatteiden kautta. Hän pyrkii taiteellisessa työskentelyssään rakentamaan yhteyttä vaatteidensa alkuperään sekä niiden tuottamisen ekologisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin, ja etsimään toisin tekemisen mahdollisuuksia. Kupsala jakaa taiteensa kautta havaintojaan ja kokemuksiaan yleisölle sekä ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua ylikulutuksesta ja kestämättömästä vaateteollisuudesta.

KOULUTUS

2013–2017

Kuvataiteilija (AMK)
Turun AMK:n Taideakatemia

2012–2013

Kuvataidelinja
Oriveden Opisto

2001–2005

Liiketalouden tradenomi
Seinäjoen AMK

JÄSENYYDET

2022–

MUU ry

2019–

Turun Taiteilijaseura

2017–2020

Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry, Turku

APURAHAT JA STIPENDIT

2023

Näyttöapuraha
Taiteen edistämiskeskus

Vuoden 2023 VISEK-apuraha
Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEK

2022

Taideapuraha
Turun kaupunki

2021

Korona-apuraha
Taiteen edistämiskeskus

2020

Työskentelyapuraha
Suomen Kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen rahasto

2018

Taideapuraha
TOP-Säätiö, Turku

2017

Stipendi
Turun Piirustuskoulun säätiö

2013

Stipendi
Oriveden Opisto

YKSITYISNÄYTTELYT

2023

Kankaan paino
Galleria Rajatila, Tampere

Kankaan paino
Galleria Huuto, Helsinki

2020

Consumer Intervention
B-galleria, Turku

2017

To Be Seen
Köysiratagalleria, Turku

2015

Ole hyvä ja tyynnytä levoton mieleni
Yhteisnäyttely Mira Roivaisen kanssa
Köysiratagalleria, Turku

RYHMÄNÄYTTELYT

2022

Yllin kyllin – Taiteen talon kuvataiteilijat
Turun Taiteen talo, Turku

2021

Turun Taiteilijaseuran 97. vuosinäyttely
Turun Taidehalli, Turku

2019

LOGOMO ARTISTS
Logomo, Turku

2018

B14
B-galleria, Turku

2015

6th space
ICT-City, Turku

2014

Kokeileva kuvataide -ryhmä
Kainaston nuorisoseuraintalo, Ylistaro

Ritva Mäkinen
Köysiratagalleria, Turku

2013

Tampereen taidesuunnistus
Oriveden Opisto, Orivesi

2012

Seinäjoen kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttely
Kulttuuritalo Pokki, Seinäjoki

Riitta Ylinen and Graafos-ryhmä
Seinäjoen Taidehalli, Seinäjoki

Kokeileva kuvataide -ryhmä
Seinäjoen Taidehalli, Seinäjoki

2011

Seinäjoen kuvataiteilijat ry:n vuosinäyttelyt
Seinäjoen Taidehalli, Seinäjoki

2010

Visuaalisten taiteiden aluenäyttely
Nelimarkkamuseo, Alajärvi

RESIDENSSIT

2023

AiR Frosterus, Kärsämäki

MUU TAITEELLINEN TOIMINTA

2023

Toivonpunokset-festivaali- ja yhteisötaideteos
Yhteistyössä kuvataiteilija Jone Mutkan, Ruisrock-festivaalin ja Taiteen talon kanssa
Ruisrock, Turku

2022

Toivonpunokset-festivaali- ja yhteisötaideteos
Yhteistyössä kuvataiteilija Jone Mutkan, Ruisrock-festivaalin ja Taiteen talon kanssa
Ruisrock, Turku

2021

Avoimet ovet työhuoneellani
Valtakunnallinen Konstrundan -tapahtuma

2018

Artist and Social Welfare -työpaja: videonäytös ja taiteilijatapaaminen
Artspace TOMA, Daegu ja SpaceBA, Soul

Pimppiviuhkat I ja II -animaatiot V-Day Turku 2018 tapahtumassa
Jo-Jo Teatteri, Turku

ALAN TYÖ- JA VAPAAEHTOISTYÖKOKEMUS

2023

Näyttelytoimikunnan jäsen, näyttelyvalinnat vuosille 2025 ja 2026
Turun Taiteilijaseura / Turun Taidehallin Iso Galleria

2022

Näyttelytoimikunnan jäsen, näyttelyvalinnat vuosille 2023 ja 2024
Turun Taiteilijaseura / Turun Taidehallin Iso Galleria

2021

Koordinaattori, Taiteilijatapamiset-hanke
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry / B-galleria

2019–2020

Galleriatyöntekijä
Turun Taidegraafikot / Galleria Joella

2019

Näyttelytyöryhmän jäsen, näyttelyvalinnat keväälle 2020
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry / B-galleria

Koordinaattori, Superb!-nykytaidefestivaali
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry / B-galleria

2018

Näyttelytyöryhmän jäsen, näyttelyvalinnat vuodelle 2019
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry / B-galleria

LUOTTAMUSTOIMET

2023

Hallituksen jäsen
MUU ry

Hallituksen jäsen
Turun Taiteilijaseura

2022

Hallituksen jäsen
Turun Taiteilijaseura

2021

Hallituksen varajäsen
Turun Taiteilijaseura

2020

Hallituksen jäsen, yhdistyksen rahastonhoitaja ja tiedottaja
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry, Turku

2019

Hallituksen varapuheenjohtaja, yhdistyksen rahastonhoitaja
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry, Turku

2018

Hallituksen puheenjohtaja
Nykykulttuuriyhdistys Suunnitelma B ry, Turku