Tämä kirjoitus sisältää sekä kuvausta yhteyskielestä että selityksiä siitä, miksi siitä on tehty sellainen kuin on tehty.
Uralilaiset kielet on puhujamäärältään suhteellisen pieni kieliperhe, yhteensä vain 23-25 miljoonaa puhujaa. Unkaria puhuu 14-15 miljoonaa, joka on yli 60% kaikista uralilaisista eli selvä enemmistö. Suomea puhuu noin 5,5 miljoonaa eli rapiat 20%. Loput mahtuvat jäljelle jäävään 20 prosenttiin. Viro on kolmanneksi suurin yli miljoonalla puhujallaan. Suurimmat Venäjällä puhutut kielet ovat ersä, udmurtti ja mari, joilla kullakin on noin puoli miljoonaa puhujaa.
Uralilaisten kielten puhujia yhdistää yhteinen kieliperimä, mutta aikojen saatossa kielet ovat erkaantuneet niin kauaksi toisistaan, että kielten välinen yhteisymmärrys on yleensä mahdotonta. Esimerkiksi suomenpuhuja ymmärtää jonkin verran viroa, mutta vain vähän maria, vielä vähemmän komia ja tuskin sanaakaan unkaria.
Yhtenä mahdollisuutena kaikki voisivat puhua jotakin uralilaista kieltä. Tämän suuntaista pyrkimystä on havaittavissa joillakin Venäjän uralilaisilla alueilla, joilla opetetaan unkaria tai suomea. Mutta opiskelijamäärät ovat liian pieniä, ja ainakin suomessa kiinnostus muiden uralilaisten kielten opiskelua kohtaan on melko vähäistä. Yhteistä uralilaista kieltä ei ole eikä sitä tekemättä tule.
Ulkopuolisten kielten, nykyään käytännössä lähinnä englannin tai venäjän, käyttö voi helpottaa yksilöiden välistä kanssakäymistä, mutta se ei palvele itse uralilaisten kielten ja kulttuurien säilymistä.
Keinotekoisen kielen etuja ovat yksinkertaisuus, säännöllisyys ja johdonmukaisuus. Yleensä kielten opiskelussa aiheuttaa eniten päänvaivaa sääntöjen paljous, poikkeukset ja epätietoisuus siitä, milloin mitäkin sääntöä tai rakennetta tai sen poikkeusta pitää soveltaa. Yleensä luonnollisen kielen voi oppia vain epätäydellisesti, sen sijaan keinotekoisten kielten virheetön osaaminen on yleistä.
Tekokielestä voidaan tehdä kaikkien lähdekielten välimuoto, joka muistuttaa joltakin osin unkaria, toisaalta suomea ja niin edelleen. Erityisesti voidaan kerätä yhteen uralilaisten kielten yhteinen rakenteellinen ja sanastollinen aines.
Nykyään uralilaisia kieliä kirjoitetaan joko latinalaisilla tai kyrillisillä aakkosilla. Unkaria, suomea, viroa, karjalaa ja vepsää kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla, mutta kirjoitustapojen välillä on poikkeavuuksia. Muita uralilaisia kieliä kirjoitetaan nykyään kyrillisillä aakkosilla. Yhteyskielen kirjoitusjärjestelmä käyttää latinalaisia kirjaimia, koska se on uralilaisessa kieliperheessä puhujamäärällä mitattuna yleisemmin käytössä kuin kyrillinen kirjaimisto.
Kyrillisillä aakkosilla kirjoitettuja kieliä varten on kehitetty muuntokirjoitusjärjestelmä (transkriptio), jota käytetään yleisesti kielitieteellisissä kirjoituksissa. Tämä niin sanottu suomalais-ugrilainen kansainvälinen aakkosto (Финно–угорский международный алфавит) on sellaisenaan ihanteellinen uralilaisen yhteyskielen kirjoitusjärjestelmäksi. Se on lähellä suomen, viron ja karjalan aakkosia, eikä poikkea liiaksi unkarinkaan aakkosista.
a b c č d e f g h i j k l m n o p r s š t u v z ž ä ë ï ö ü
Alla olevassa taulukossa esitetään yhteyskielen aakkosten vastaavuudet eräiden uralilaisten kielten aakkosiin.
| Yhteyskieli | a | b | c | č | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | r | s | š | t | u | v | z | ž | ä | ö | ü |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| foneettinen | [a] | [b] | [ʦ] | [ʧ] | [d] | [e] | [f] | [g] | [h] | [i] | [j] | [k] | [l] | [m] | [n] | [o] | [p] | [r] | [s] | [ʃ] | [t] | [u] | [ʋ] | [z] | [ʒ] | [æ] | [œ] | [y] |
| unkari | á | b | c | cs | d | é | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | r | sz | s | t | u | v | z | zs | e | ö | ü |
| suomi¹ | a | (b) | ts | (tš) | (d) | e | (f) | (g) | h | i | j | k | l | m | n | o | p | r | s | (š) | t | u | v | (z) | (ž) | ä | ö | y |
| viro² | a | (b) | ts | tš | (d) | e | f | (g) | h | i | j | k | l | m | n | o | p | r | s | š | t | u | v | (z) | (ž) | ä | ö | ü |
| karjala | a | b | c | č | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | r | s | š | t | u | v | z | ž | ä | ö | ü |
| saame | a | b | c | č | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | r | s | š | t | u | v | z | ž | - | - | - |
| mari³ | а | б | ц | ч | д | э | ф | г | х | и | й | к | л | м | н | о | п | р | с | ш | т | у | в | з | ж | ä | ö | ÿ |
¹ Suomesta varsinaisesti puuttuvat äänteet on merkitty sulkuihin. Nämä äänteet ovat kuitenkin ilmaantuneet suomeen vierasperäisissä lainasanoissa, ja vähitellen ne ovat vakiinnuttaneet asemiaan. On alati harvinaisempaa, että esimerkiksi "filmi" äännettäisiin kuten "vilmi".
² Virossa ei ole soinnillisia konsonantteja, vaan b, d ja g äännetään melkein kuten suomen p, t ja k.
³ Mari on yksi harvoista Venäjällä puhutuista uralisista kielistä, joissa on käytössä kahdella pisteellä varustetut vokaalikirjaimet ä, ö ja ÿ.
Yhteyskielessä on suomen tapaan kahdeksan vokaalia: a e i o u ä ö ü
Viron keskivokaali, jota merkitään õ:lla, on melko uusi tulokas uralilaisten kielten äänteistössä. Sitä ei käytetä yhteyskielessä.
Yhteyskielessä esiintyy myös pitkiä vokaaleita. Ne merkitään kaksintamalla vokaalikirjain.
Kirjaimet ï ja ë on varattu kulttuurisanojen ja erisnimien kirjoittamiseen. Nämä keskiset äänteet esiintyvät permiläisissä ja volgalaisissa kielissä.
Konsonantteja on runsaammin kuin suomessa. Yhteyskielessä tehdään ero soinnillisten ja soinnittomien konsonanttien kesken. Näin oli alkujaan suomessakin, mutta ero hävisi aikojen saatossa. Se on kuitenkin säilynyt karjalassa ja sitä etäisemmissä kielisukulaisissamme.
Erilaisia ässiä on kuusi. Hatuttomat ässät (s, c, z) sihautetaan terävästi kielen kärki hammasvallia vasten. Hatulliset ässät (š, č, ž) suhautetaan kielen kärki taempana ja ylempänä.
Paino on sanan ensimmäisellä tavulla.
Yhteyskielessä ei ole vokaaliharmoniaa.
Uralilaisilla kielillä on tyypillisesti sijamuotoja, mutta niiden määrä vaihtelee. Unkarissa 18-26 sijaa, joista osa on harvemmin käytettyjä. Suomessa on 14-15 sijaa. Vähiten sijoja on mansissa ja pohjoissaamessa. Mansissa niitä on kuusi ja pohjoissaamessa laskutavasta riippuen kuusi tai seitsemän. Molemmissa on nominatiivi, lokatiivi ja illatiivi. Mansissa on lisäksi ablatiivi, translatiivi ja instrumentaali. Saamessa on lisäksi genetiivi/akkusatiivi, komitatiivi ja essiivi.
Siis sijamuodot yleensä ovat uralilaisille kielille yhteisiä, mutta käytetyt sijamuodot vaihtelevat kielestä toiseen. Puuttuvat sijamuodot korvataan yleensä postpositioilla tai muilla kiertoilmaisuilla. Esimerkkinä viron komitatiivi käännetään suomessa yleensä postpositiolla, esimerkiksi "võiga" on suomeksi "voin kanssa", puhekielessä "voin kaa". Suomessakin on komitatiivi ("leipä voineen"), mutta sitä käytetään aniharvoin.
Yhteyskielessä ei ole suomen kielen tapaista attribuutin ja pääsanan yhteistaivutusta eli sijakongruenssia, koska se on itämerensuomalainen kehityspiirre, jota ei esiintynyt uralilaisessa kantakielessä. Sitä ei ole mm. unkarissa.
isossa talossa --> iso talossa
Yhteyskielessä on käytössä yksikkö ja monikko. Monikon tunnus on yksikkömuotoon lisätty -i. Tämä piirre esiintyy suomen lisäksi ainakin unkarissa omistusliitteiden yhteydessä.
falu = kylä, falui = kylät