Vuosi 2006

27.11.-3.12.2006
Ensimmäistä kertaa elämässäni kittasin ikkunoita. Melkoisen aikaavievää hommaa tuntuu tämäkin olevan. Kitin valmistamiseen menee aikansa ja sitten kitin tasoitteluun menee vieläkin enemmän aikaa. Ehkäpä harjoitus tekee mestarin. Oheisesta linkistä löytyy muuten hieman vinkkiä pellavaöljykitin tekemiseen
Asensin ulkorakennuksen vessaan ikkunan paikoilleen.

20.-26.11.2006
Tein 22×125 laudoista ja 6,5 mm sekavanerista hakevarastoon ovet ja nostin ne paikoilleen. Jokin lukitusmekanismi pitäisi vielä kehitellä.

13.-19.11.2006
Laitoin viimeiset vanerit hakevaraston seinään. Hakkasin jäät pois lattiasta, onneksi lauha keli auttoi siinä. Purin rakennustelineet pois. Asensin seinän yläreunaan tuulensuojalevyt. Kippasin varastoon muutaman kuution haketta. Jonkinlaiset ovet pitäisi vielä tehdä.
Maija on jatkanut ikkunoiden maalausta.

6.-12.11.2006
Sakke sai levytettyä hakevaraston pääosin valmiikisi. Vielä pari palaa pitää laittaa. Myös katto saatiin pellitettyä. Kunhan ne muutamat levyt saa laitettua ja jään poistettua lattiasta, niin sitten voidaan laittaa hakkeet varastoon.
Katkottiin puusepänkuivasta lankusta karmivärkit, jotka Sakke vei mukanaan verstaalleen.
Maija maalasi ulkorakennuksen vessan karmin valmiiksi ja pokat toiselta puolelta loppun.

30.10.-5.11.2006
Sakke levytti autotallin katon. Vielä pitää muutama pikkulevy laittaa sekä jotenkin korjata autotallin ovien välissä olevat pystytsoirot, kun se on tömäyksessä lähtenyt alapäästään pois paikoiltaan.
Asennettiin hakevarastoon loputkin pystöt. Sakke teki kattorakenteet poikittaisten palkkien osalta sekä aloitti laittamaan vanereita seinään.
Sakke teki myös kissanluukut taloon.

23.-29.10.2006
Sateinen viikko. Pidettiin aikalailla rokulia. Siivoilin ympäristöä. Kuorma mursketta tuotiin hakevaraston eteen ja levittelin ne. Lumikin tuli maahan ja alkoi pakkaset.

16.-22.10.2006
Maanantaina tuli täytehiekat hakevaraston lattiaan ja kaivuri kävi nostelemassa ne sisään ja rakennuksen ympärille. Samalla otettiin myös pois vanha sähkötolppa.
Sakke rakensi viikolla ulkorakennukseen kuistin. Minä muurasin talon perustuksiin kivet tuuletusaukkojen alareunaan.
Sakke lasitti ja kittasi ulkorakennuksen ikkunanpokat ja osan talon haukkaikkunoista. Vanha lasi vain meinaa loppua kun osa ruuduista olikin liian pieniä.
Sakke tiivisti hakevaraston lattian hiekat ja laittoi routaeristykset hakevaraston ympärille.
Perjantaina sitten valettiin hakevaraston lattia ja liuska siihen eteen. Lattiaan laitettiin 3 kpl 6:n metrin salaojaputkia. Niiden läpi on tarkoitus jossain vaiheessa puhaltaa ilmaa joka kuivattaisi hakkeet. On se vain ihmeellistä miten tuo betoni kovettuu ja samalla kehittää lämpöä. Vaikka yöllä oli 6 astetta pakkasta, niin silti peitemuovien alla oli sulaa vettä.
Lauantaina vielä viimeisteltiin ulkorakennuksen kuistin katto. Loppupäivä laitettiinkin sitten hakevarastoon runkosoiroja paikoilleen. Kylläpä siitä tuntuu tulevan korkea.

9.-15.10.2006
Sakke tuli taas timpuroimaan ja alkoi tapahtua.
Sakke muurasi hakevaraston sokkelin loppuun, teki talon kuistiin portaiden alle koteloinnit eristeitä varten, valoi ulkorakennuksen kuistin perustukset ja levytti autotallia.
Minä laitoin ulkorakennuksen anturaharkot paikoilleen sekä leikkasin 10 kpl kiviä talon kivijalkaan. 9 kpl kivilaikkoja meni ja 3 iltaa.

2.-8.10.2006
Sateiden ja flunssan potemisen lomassa sain 2 varvia muurattua hakevaraston sokkelia.

25.9.-1.10.2006
Rakennustarkastaja kävi tekemässä pohjakatselmuksen. Hyväksyihän tuo harkkoanturan. Samalla sovittiin piirustuksista poikkeava kattorakenneratkaisu.
Maija sai kyllästettyä ikkunan karmit ja pokat.
Minä valoin anturaharkkojen urat täyteen betonia. Aloittelin myös sokkelin muuraamista.

18.-24.9.2006
Maija on kyllästänyt pellavaoljyllä ikkunan karmeja ja pokia.
Minä sain ladottua anturaharkot paikoilleen hakavaraston pohjaan. Myös raudoitteet on asennettu paikoilleen.
Ensiviikolla uusi rakennustarkastaja tulee tarkistamaan hakevaraston pohjat.

11.-17.9.2006
Siivottiin ulkorakennusta, laitettiin varastohuoneeseen hyllyjä ja tehtiin pöytä, jonka päällä on hyvä maalata ikkunoita.
Levittelin anturaharkot lähelle asennuspaikkojaan ja aloittelin niitä laittelemaan paikoilleen.
Maija oksalakkasi ikkunankarmit ja pokat.

29.8.-10.9.2006
Alkupuoli jaksosta meni palaillessa takaisin työelämään, joten paljon ei saatu tehtyä.
Naapurilta saatiin hautakivien sivukiveä 3 laattaa. Toinen puoli on täysin sileää, toinen lohkopinnalla. Niistä olisi tarkoitus tehdä kivijalkaan tuuletusaukkojen alaosat, eli nykyiset kivien välit täytetään niillä lukuunottamatta ylös jäävää n. 20 cm tuuleetusaukkoa.
Hakevaraston perustustarvikkeet saapuivat, ensiviikolla aloitellaan perustuksen tekoa.
Levytin ulkorakennuksen väliseinät loppuun. Viimeinkin saatiin levyt seinään ja enemmän tilaa ulkorakennukseen. Tarkoitus olisi alkaa ulkorakennuksessa korjaamaan ja maalaamaan ikkunoita, kunhan se ensin on saatu siivottua.

19.-27.8.2006
Tämä jakso menikin hakevaraston pohjia tehdessä. Ensin laitettiin linjapukit paikoilleen. Sitten kaivuri kävi poistamassa pintamaat tai paremminkin pintakivet ja nostelemassa ja tasaamassa hiekat rakennuksen alle. Tämän jälkeen korjasin linjapukkeja ja laitoin loputkin paikoilleen. Seuraavaksi täryttelin hiekat tiiviiksi. Myöskin perustusvärkkien hinnat tuli tingittyä ja tavara tilattua. Josko sitä ensi viikolla joutuu taas muuraamaan.
Sen verran taloakin tuli tehtyä, että laitoin kuistin ikkuna-aukkoihin muovit sekä tein kuistiin porras-askelmat alkuperäisistä portaista.
Viikonloppuna käytiin sitten hakemassa Saken pajalta haukkaikkunankarmeja.

7.8.-18.8.2006
Sain kuistin porrasrungon valmiiksi. Kävin hakemassa myös alkuperäiset porraslankut. Niistä saa vielä aivan hyvät portaat kuistille.
Kaupungin mittausteknikko kävi merkkaamassa hakevaraston nurkat ja koron. Korpelan Voiman mies kävi merkkaamassa uuden sähkötolpan paikan. Joudutaan lyhentämään sähkölinjaa n. 20 metriä ja laittamaan talojohto uudelleen. Sähkölinja menee nyt juuri hakevaraston päältä.
Loppuaika (=viikko) menikin lomareissulla.

1.-6.8.2006
Sakke ilmoitti saaneensa tehdyksi haukkaikkunoiden karmit ja saunan ikkunakarmin.
Pari ensimmäistä päivää meni vuorilautojen asennuksessa.
Loppuviikolla sitten asentelin lattianiskat paikoilleen. Väliaikaisiksi lattialaudoiksi laitoin kuistin alkuperäiset laudat. Alunperin en aikonut käyttää niitä ja jätin ne numeroimatta. Nyt kuitenkin tuntuu, että ne voisi sittenkin laittaa. Mitä opimme tästä? Älä koskaan jätä mitään purkuosia numeroimatta!
Lauantaina kuskasin sitten Lecasorat Loviisan ja Helkan kanssa kuistin routa-eristeeksi.

31.7.2006
Kesäloma alkoi. Raivasin ulkorakennuksen taakse metsään aukon hakevarastoa varten.

24.-30.7.2006
Sain kuistin aluskatteen ja harvalaudoituksen laitettua. Maija maalasi räystäs laudat ja minä naulailin ne kiinni. Levytin kuistin etuseinän.
Etsin, raivasin ja merkkasin tontin länsirajan. Merkkasin myös hakevaraston nurkkien paikat.

17.-23.7.2006
Levytin kuistin sivuseinät. Meinasi olla vaikeuksia löytää ehjää levypintaa kun hevosmuurahaiset olivat rei’ittäneet kaikki lavalla olleet toistakymmentä puukuitulevyä. Onneksi kuistissa on niin paljon ikkunoita, että levynpalat taitavat juuri ja juuri riittää.
Aloitin aluskatteen ja harvalaudoituksen laittamisen kuistiin.

17.-23.7.

10.-16.7.2006
Rakentelin kuistin runkoon kattotuolit ja ikkuna-aukot. Seuraavaksi olisi levytys ja aluskatteen laitto.

3.-9.7.2006
Pystytin kuistin rungon.

19.6.-2.7.2006
Vuosi ollaan nyt asuttu täällä Korvelassa. Hyvin ollaan viihdytty. Paljon on vielä rakentamista. Hakevaraston rakennuslupa taisi tulla tänään postiin.
Olen tässä parin viikon aikana saanut laitettua ulkorakennuksen pohjoisseinälle luukun ja loput vuorilaudat paikoilleen. Kuistin alajuoksuja olen timpuroinut paikoilleen. Pystöt olen jo katkonut.

12.-18.6.2006
Sain asennettua ikkunanpielilaudat. Asensin myös peiterimat ikkunoiden kohdalle. Lauantaina porasin poravasaralla kuistin porakiviin reiät ja laitoin niihin annkurit. Niiden avulla pitäisi alajuoksut pultata kiinni.
Pitkin viikkoa on nurmikkoa kasteltu Loviisan hyvällä avustuksella. Rusakko pentue meinaa syödä Maijan kukkaistutukset parempiin suihin. Tikka kävi ryöstämässä sinitiaisen poikasia linnun pöntöstä. Kyllä on mukava seurata mitä luonnossa tapahtuu.
Tosin muurahaiset meinaa taas vallata talon. Sokerimuurahaiset on toistaiseksi saatu torjuttua keittiöstä muurahaisrasioilla ja sumutettavilla myrkyillä. Hevosmuurahaisiin ei tunnu oikein mikään tepsivän.

5.-11.6.2006
Viimeiset palat pihasta on saatu tasattua ja nurmikko kylvettyä. Ensimmäiset kylvökset vihertää jo.
Asensin ulkorakennukseen syöksytorvet sekä siirtelin sadevesikaivot lopullisille paikoilleen. Aloittelin ulkorakennuksen ikkunanpielilautojen laittamisen.

29.5.-4.6.2006
Nurmikon tekoa on jakettu. Kyllä on työlästä hommaa saada suhteellisen tasaista pihaa seulomattomasta mullasta. Vielä olisi pari aaria jäljellä.

22.-28.5.2006
Pihaa on tasattu haravoimalla, etupiha on saatu tasattua. Sade on vain hidastanut hommaa. Maija on istutellut kukkia ja 2 omenapuuta talon eteen. Minä tein liuskakivistä pienet portaat tuohon etupihan luiskaan. Nurmikkoa on kylvetty sitä mukaa kun pihaa on saatu tasattua.

14.-21.5.2006
Rullaäestin pihan ja sitten sitä on pikkuhiljaa haravoitu tasaisemmaksi sekä ajettu turppaita, kiviä ja kannonjuuria pois. Maija on tehnyt kasvimaata. Laitettiin vähän mansikoita ja marjapensaita tuohon imeytyskentän päälle. Perennapenkki tulee pihan puolivälissä olevalle jyrkemmälle kohdalle.

8.-13.5.2006
Viikolla pihalle tuotiin 14 kuormaa peltomultaa. 3:ssa kuormassa näytti olleen paljon turppaita, muut hyvää multaa.
Asensin ulkorakennuksen kattotikkaat paikoilleen sekä osan nurkkalaudoista.
Tänään sitten tuli kaivuri tekemään pihaa. Saatiin multakasat tasattua ja justiinsa multa riittikin pihan tekemiseksi. Jalkakäytäville laitettiin mursketta. Tie tasattiin maantieltä asti ja siihen ajettiin pari kuormaa mursketta. Piha on nyt sitten kaivinkonehommien osalta valmis.
Asensin talon porraskiven paikoilleen.

24.4.-7.5.2006
Tein pihalle lasten kiikun.
Sahasin ikkunanpielilaudat ulkorakennukseen. Maija maalasi ne.
Maansiirtourakoitsija kävi siirtämässä suurimman osan täytemaista tienvarresta etupihalle. Osa maasta oli vielä jäässä, joten loput pitää siirtää myöhemmin. Niin se pihakin alkaa muotoutumaan.
Maija maalasi ulorakennuksen nurkkalaudat.
Aloittelin asentamaan ulkorakennukseen kattotikkaita.
Katkoin talon takaseinä ulkovuorauksen alapäät lopulliseen mittaansa.
Lämpömittari näyttää nyt varjossa 21 astetta. Äkkiä se keli vain muuttuu.

17.-23.4.2006
Levytin ulkorakennuksen varastohuoneen sisäseiniltään ja myös kattoon laitoin kipsilevyt. Tein ulkorakennuksen nurkkalaudat ja laitoin ne väliaikaisesti paikoilleen. Lumet on nyt aikalailla lähteneet pihalta ja piha on jo kohtuullisen kuiva. Jospa se kaivurimieskin kohta tulisi tekemään meille etupihaa.

10.-16.4.2006
Sain suunnilleen vuorilaudat paikoilleen ulkorakennuksen eteläpäätyyn. Laitoin peiterimat loppuun takaseinälle. Laitoin muutaman kipsilevyn ulkorakennuksen väliseinään.
Nyt sitten on tämä loma loppu ja työskentely taas hitaampaa.

2.-9.4.2006
Sain laudoitettua ulkorakennuksen takaseinän ja pohjoisseinän. Eteläseinän (=autotallipäädyn) sain laudoitettua puoliväliin räntäsateessa.
Sadetta riittikin sillä lunta/räntää tuli varmaan joka päivä. Lunta olikin vielä perjantaina 7.4. 55 cm pihalla, mutta nut se on jo hyvää vauhtia virtaamassa alamäkeen.
Sähkömies kävi tekemässä parina päivänä autotallin kaapeloinnin loppuun sekä asentamassa ulkorakennukseen jakokeskuksen. Nyt nämä kaapelioinnit voidaan piilottaa levytyksen taakse.
Levytinkin ulkorakennuksessa saunakamarin seinät ulkoseinien kohdilta.

27.3.-1.4.2006
Ulkorakennuksen etuseinä on nyt saatu laudoitettua ja peiterimat paikoilleen niiltä osin kuin se on tässävaiheessa mahdollista. Takaseinää olen saanut laudoitettua ehkä kaksi kolmasosaa.
Olen myös saanut ensimmäisen kipsilevyn asennettua ulkorakennuksen kamarin seinään. Näyttää vain pystysoirot menneen aika kieroiksi, joten osaa pitää oikaista höyläämällä, jotta levytyksen saa kunnolla asennettua paikoilleen.
Christer kävi tarkistus käynnillä eilen. Käytiin läpi ulkorakennuksen pesuhuoneen ja saunan seinärakennevaihtoehtoja.

23.-26.3.2006
Siivoilin ulkorakennuksen sisustaa, etsin käytettyinä hankituille vanhoille peilioville ja karmeille parit (2 löytyi, 2 karmia puuttuu), aloittelin paperoimaan seiniä.
Aloitin laittamaan ulkorakennuksen etuseinään ulkovuorta. Noin puolet sain laitettua. Tein laudoista telineen, jonka laitoin linjalangan ja rimojen avulla suoraan. Sen päälle sitten asettelin 10 aseteen kulmaan viistosti sahatut ulkovuorilaudat. Näin sain vuorilautojen alareunan lähes samaan tasoon. Tosin ensimmäinen väli meni noin 1 cm:n u:lle, kun teline meni asennuksen aikana vähän notkolle. Onneksi sitä ei juuri silmällä näe.

19.-22.3.2005
Käsittelin pesuhuoneen kaappien ovet kirsikan värisellä OsmoColorilla. Ovien kuivuttua asensin ne paikoilleen ja laitoin vetimat paikoilleen.
Aloin valmistelemaan ulkorakennuksen ulkovuoren laittoa purkamalla suojapellit pois sekä siirtämällä päällimäisenä olleet peiterimat omaan kasaansa.
Sain tänään asennettua oven eteisen kaappiin. Siivoilin ulkorakennuksen sisustaa, jotta sitä pääsee kohta levyttämään sisäpuolelta.

6.3.-18.3.2006
Kuluneen viikon olen ollut lomalla, joten olen saanut hieman enemmän aikaiseksi.
Sain uunikomeroon tehtyä ja asennettua oven. Vielä pitäisi jostakin kehitellä yläreunaan koristeprofiili samaa profiilia jatkaen kuin on uunin yläreunassakin.
Sain myös eteisen sähkökeskuksen peittävän kaapin rungon tehtyä ja paneloitua. Vielä pitäisi tehdä ovi ja viimeistellä listoitukset.

20.2.-5.3.2006
Silloin tällöin olen kiilannut ulospursottavia tilkkeitä tuvan seinän hirrenväleihin. Sakke teki koivusta pari kiilaa, jolla se on onnistunut.
Olen katkonut eteisen sähköjakokeskuksen kaappiin ja tuvan uunin komeroon tulevat panelit valmiiksi oikeisiin mittoihin. Aloittelin tekemään tuvan uunin komeroa.

6.2.-19.2.2006
Sain sitten pesuhuoneen pikkukaapin tehtyä. Laitoin näppärät Mignon 2000 saranat oviin. Ne on sellaiset pinta-asennettavat piiloon jäävät saranat. Asennettiin kaappi sitten Loviisan kanssa paikoilleen.
Isä oli aloitellut rakentamaan seinänvieruspenkkiä tuvan pöydän taakse.

30.1.-5.2.2006
Loviisan kamarin kaapin teko meni uusiksi, kun olin mitannut leveyden 4,5 cm liian leveäksi. No sain sen sitten kavennettua ja nyt kaappi on paikoillaan. Aloittelin myös tekemään wc:hen kaappia, jonka sisään jakotukit saadaan piiloon. Runko on valmis. Vielä pitää tehdä ovet ja pintakäsittely.

1.1.-29.1.2006
Kuluneen kuukauden aikana olen rakennellut Loviisan kamariin kaappia, ilman ovia tosin. Nyt se olisi valmis paikoilleen asennettavaksi.
Toissa viikolla oli myös 25 asteen pakkasia. Se tuplasi hakkeen kulutuksen verrattuna näihin alle 5:n aseteen pakkasiin. Myöskin alapohjasta tuli esille lisää vuotokohtia eli ilma pääsee jostain raosta tulemaan ohi ilmansulkupaperien, vaikka muka niin huolellisesti ne asennettiin. Kylmin kohta on keittiön kynnyksen kohdalla. Kylmä ilma päässee tulemaan jostakin hellan takana olevasta rakosesta. Muuten täällä kyllä tarkeni hyvin, eikä noiden 2 lasisten ikkunoiden kohdalla tuntunut sen kylmemmältä kuin 3 lasisten ikkunoiden kohdalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *